Far away trains passing by
Tekijä Ulrich Schnauss
Meinasi kokonaan unohtua Ulrich Schnaussin tupla CD:n arviointi. Tai oikeastaan tätä on täytynyt hieman sulatella, sillä levy ei täysin vastannut odotuksia. Tai vielä tarkemmin ongelmana on musiikin ja tilan kohtaaminen. Elektroninen musiikki mielestäni kuulostaa usein paremmalta kuulokkeilla kuin kaiuttimista kuunneltuna. Juuri tämän levyn kohdalla monet yksityiskohdat tuntuvat katoavan ainakin minun äänentoistolaitteissani huoneen hämäriin loukkoihin.
Olennaista Ulrich Schnaussin musiikissa on myös tila sielunmaisemana. Sen vuoksi on parempi kuunnella Schnaussin musiikkia kuulokkeilla jolloin musiikki on vapaa ympäröivästä tilasta. Tällöin tila muodostuu musiikista itsestään. Tämä toimisi varmastikin hyvin myös elämän tai elokuvan taustamusiikkina. Voin hyvin kuvitella kuluttavani tylsän junamatkan kuuntelemalla tätä korvalappustereoista. Pitää vissiin hankkia “ämpärisoitin” (lue mp3-soitin). Toisaalta mileeni tulee Vangeliksen musiikki Blade Runner elokuvaan. Shnaussin musiikki on tosin paljon iloisempaa ja kevyempää, mutta ideana Blade Runnerissa on ikään kuin katsoa maisemaa irrallaan sen todellisista äänistä. Kuvittele katsovasi vilkasliikenteistä katua ilman, että kuulet autojen ja ihmisten aiheuttamaa melua, ja sen sijaan kuulet äärimmäisen eteeristä musiikkia. Tällöin asettuu rinnakkain kaksi todellisuutta: se mikä näkyy ja se mikä tuntuu. Ja se mikä tuntuu syrjäyttää lopulta kuvan, jolloin kuva muuttuu merkityksettömäksi. Liikenne on vain liikettä, ohi soljuvia hahmoja ja värejä.
Ei kommentteja
KommentoiKommentoi
Rivin- ja kappaleenvaihdot tapahtuvat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei näytetä milloinkaan, sallittu HTML:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>