Tekijät Liza Marklund ja Lotta Snickare
Suomentanut Sanna Manninen
Kustannusosakeyhtiö Otava

Jaha, ja uutta lukukokemusta pukkaa kyynärpäällä kylkeen. Olin aiemmin lukenut Liza Marklundin dekkareita joista pidän kovasti, sillä päähenkilönä esiintyy rikoksia ratkova toimittaja. Välistä toiminta meni tosin yliampuvaksi. Kaikki kirjoissa esiintyvä raakuus on toki realistista, mutta kuinka yhdelle henkilölle voikin sattua noin paljon. Vaan niinpä aina dekkareissa sattuu ja tapahtuu.

No nyt tässä kirjassa on kuitenkin kyse täydestä todesta, ei fiktion muotoon puetusta todellisuudesta. Tämä kirja paljastaa miten tasa-arvo ei ole lähestulkoonkaan toteutunut ainakaan Ruotsissa, mistä me suomalaiset niin usein kopioimme yhteiskuntamallejamme.

Olen aiemmin keskustellut muutaman tutkijan kanssa siitä miten yhteiskuntamme kasvattaa meistä tyttöjä ja poikia, naisia ja miehiä jo pienestä pitäen, mutta vasta luettuani tämän kirjan, oivalsin miten totta se on. Itselleni ilmiö ei siis ole uusi, mutta tässä kirjassa on lyhyesti esitelty keskeisimmät tutkimustulokset ja havainnot jotka todistavat sukupuolittamisen raakuudet. Puolet väestöstämme yksinkertaisesti vainnetaan ja rajoitetaan jo syntymästä lähtien.

Toivon, vaikka toisin epäilen, että Suomessa asiat olisivat edes hieman paremmin. Ja onhan meillä monessa suhteessa saavutettu tasa-arvo lain edessä, mutta se ei riitä, jos asenteet kasvaa kieroon jo piltti-iässä. Pojat saavat enemmän tilaa ja puheaikaa, heitä (meitä miehiä) paapotaan ja ymmärretään, mutta tytöt vaiennetaan seinäruusuiksi.

Suosittelen tätä kirjaa myös miehille. Silmiä avaava kokemus ja auttaa ymmärtämään vallankäytön kuvioita esimerkiksi seuraavassa organisaatiokokouksessa istuessa tai politiikkojen julkisuuskäyttäytymistä arvioidessa. Että miksiköhän naiset eroavat tehtyään pienimmänkin rikkeen poliittisessa virassa, mutta miehet ei luovuta vaikka heidät erotettaisiin, vaan pyrkivät pahukset jopa samaan virkaan uudelleen.